lauantai 24. kesäkuuta 2017

Lähiruokaa ja iloista kylätunnelmaa

Satojen järvien Virrat on suosittu kesä- ja huvilakaupunki, jonka kauniit maisemat ja rikas kulttuuriperintö tarjoavat monipuolista nähtävää ja koettavaa koko perheelle. Kesä näkyy Virroilla iloisina ihmisinä ja runsaina kesätapahtumina, tsekkaa mm. heinäkuussa ensimmäistä kertaa järjestettävät MuksuFestarit ja viikkoa myöhemmin Näsijärven rantaan saapuu Apocalyptica.




Virtain Vaskivedellä voi kokea iloista kylätunnelmaa ja ruokailla paikallisessa hyvän mielen pizzaravintolassa. Kylän halki kulkee vilkas kantatie 65. Tälle tielle kannattaa poiketa kauempaakin, sillä Vaskiveden keskustassa, entisessä kaupparakennuksessa sijaitsee seudun hienoin ja paras pizzaravintola. Lupaan, että kovin monessa pizzeriassa ei myydä itse tehtyjä toffeita, juureen leivottua ruisleipää, uunituoreita sämpylöitä ja vastapaistettuja munkkeja, mutta RasinTuvalta (Vaskivedentie 1482, Virrat) saa näitäkin. 

RasinTuvalla vietetään pizzapäiviä perjantaisin ja lauantaisin, muina päivinä se on kahvila. Pizzaa voi tilata listalta tai syödä itsensä tyytyväiseksi pizzabuffeen äärellä. Jälkiruokakahvin kruunaa vastapaistettu munkki. Maanantaisin RasinTupa on suljettu.








RasinTupaa vastapäätä sijaitsee Kesämakasiini. Puodissa myydään runsaasti lähialueen tuotteita mm. jogurttia, kananmunia, jauhoja ja mehuja. Myynnissä on myös kyläläisten leipomia leivonnaisia, myös gluteenittomia tuotteita. Kesän edetessä hyllystä löytyy myös tuoreita, paikallisia vihanneksia. 

Matkoilla, erityisesti kesäreissulla tykkään poiketa näissä ihanissa lähiruokapuodeissa. Lähiruokapuotien valikoima on usein todella ainutlaatuinen. Hyllyiltä löytyy pienien tuottajien tuotteita, sellaisia mitä ei välttämättä muualta vielä saa. Lähiruokapuodit ovat myös parhaita paikkoja mm. tuliaisten ja mökkiviemisten hankintaan. Ihanat vanhat rakennukset tekevät näistä ostosreissuista täydellisiä.













tiistai 20. kesäkuuta 2017

Caprese - suolainen piirakka



Tomaatti-mozzarella-basilika eli caprese on italialainen klassikko. Caprese toimii salaatissa, leivän päällä ja mainiosti myös piirakan täytteenä. Caprese-piirakka tuo väriä ja näyttävyyttä juhlapöytään. Tämä ruokaisa tomaatti-mozzarellapiirakka valmistuu todella vaivattomasti. Alkuperäinen ohje on peräisin Kotiliesi-lehdestä.





TOMAATTI-MOZZARELLAPIIRAKKA

1 (500 g)  voitaikina (esim. Pirkka esikaulittu ja laskostettu voitaikina)
1  kananmuna

TÄYTE
noin 10  keskikokoista tomaattia
350-400 g viipaloitua mozzarellajuustoa
150 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl pestoa
1 ruukku  basilikaa
rouhittua mustapippuria

Anna taikinalevyn sulaa pakkauksen ohjeen mukaan. Vuoraa leivinpaperilla uunipelti tai -vuoka. Kaulitse taikina noin 25x32 cm:n kokoiseksi levyksi. Siirrä pellin päälle. Leikkaa veitsellä yhtenäiset viillot sentin päähän taikinan reunoista. Voitele reuna kevyesti vatkatulla kananmunalla.

Pistele keskiosaan reikiä haarukalla. Leikkaa leivinpaperista keskiosan kokoinen pala ja nosta taikinalevyn päälle niin, että reunat saavat kohota paistuessaan. Aseta paperin päälle reunoihin painoksi teräksiset ruokailuveitset. Paista pohjaa 200-asteisen uunin alatasolla 20 minuuttia. Poista (tulikuumat!) veitset ja paperi ja paista pohjaa vielä 3-5 minuuttia, kunnes se on kypsä. Anna pohjan jäähtyä huolella.

Täytä tomaatti-mozzarellapiirakka vasta hetkeä ennen tarjoilua. Huuhtele ja viipaloi tomaatit. Levitä piirakan pohjalle ensin pestokastikkeella maustettua tuorejuustoa. Asettele pinnalle vuorotellen tomaattiviipaleita, mozzarellaa ja basilikaa. Viimeistele piirakka rouhitulla mustapippurilla.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

#Mänttäviivavilppula

Hurautin eräänä kauniina lauantaiaamuna autolla Rapukartanolle (Mänttä-Vilppula). Campasimpukka siellä jo odotteli ja bussilastillinen Ravintola Olon kutsumia vieraita saapui Helsingistä hetkeä myöhemmin. Lähdin reissuun huolettomalla asenteella ja repussani oli vain puhelin, joten kuvat ovat sen mukaisia.


Rapukartanon majoitusrakennus

Rapukartanon ympäristö on tunnelmallinen ja kaunis. Pihaan asti näkyvä järvimaisema kutsuu vieraita rauhoittumaan, kokemaan luonnon rauhaa. 

Päivä aloitettiin tutustumalla Rapukartanon tiloihin ja tarjontaan. Rapukartanossa on reilusti kokous- ja majoitustiloja. Ruokatarjonnassa panostetaan huolellisesti lähiruokaan. Meille vieraille tarjottiin mm. nokkosshotit, pääraaka-aine eli nokkoset oli poimittu lähimaastosta samana päivänä. Arvostan! 

Ruokalistalta löytyy rapujen lisäksi mm. kuhaa, sorsaa, kyyhkysiä, karhua, peuraa, hirveä ja poroa vuodenajan mukaan. Ravintola on auki tilauksesta. Matkailijoiden kannattaa ehdottomasti hyödyntää Rapukartanon majoituspalveluita, jotka nekin on ennakkotilauksesta myös matkailijoiden käytettävissä.


Rapukartanon ruokailutila

Rapukartanon sviitti "Hummeri"

Pikkupurtavaa Rapukartanolla mm. nokkosshotti

Rapukartanon herkku: pannacottaa, kookosta & mansikoita

Rapukartanolta siirryimme Gustaf -museoon. G.A. Serlachius-yhtiön entinen, upea pääkonttori tarjoaa tarinoita ja taidetta taiteenystäville. Meidän museokierroksella ei draamalta vältytty, kun oppaana toimi tämä vallan viehättävä rouva.


Draamaopastus "Yhtiölle töihin"

Gustavista siirryimme vielä Göstaan. Siellä meille pidettiin opastettu kierros päärakennuksessa, kartanon puolella ja kierroksen päätteeksi päädyimme vielä Kartanon viinikellarin. Päivän kruunasi myöhäinen lounas Ravintola Göstassa.

Keurusselän kuhaa, parsaa ja naurista

Olen ennenkin kehunut Göstaa ruoan, palvelun ja miljöön osalta ja samaa linjaa jatkan edelleen. En voi kuin ihmetellä miten lähes keskeltä ei mitään löytyy näin mahtava fine dining -ravintola. Valikoima on sopivan yksinkertainen, hinta vähintäänkin kohtuullinen ja ruoan sekä miljöön koskettava vaikutus on taattu.

Elokuussa Göstan alueen valtaa jo neljännen kerran Food & Art -tapahtuma. Food & Art -tapahtuma on Mäntän Serlachius-museoiden ympäristöissä järjestettävä monisensorinen ruokatapahtuma, jonka keskipisteenä ovat taide ja vierailevien keittiömestareiden valmistama ruoka. Tänä vuonna mukana on mm. ihana Paul Svensson!

Kukkakaalikeittoa ja kuusenkerkkää

Oliiviöljyjäätelöä ja mansikoita

Serlacius-museoihin kannatta lähteä tutustumaan kauempaakin. Jopa Helsingistä pääsee kätevästi Mänttä-Vilppulaan julksilla. Serlachius-bussi liikennöi Mänttä-Vilppulan ja Tampereen välillä kesäkaudella joka päivä. Tervemenoa Mänttä-Vilppulaan ja kiitos Ravintola Ololle tästä retkestä!

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Gluteenittomat keksileivokset ja yllätyslaatikko


Kaupallisessa yhteistyössä BestBites Oy


Vieraita tulossa ja vain hetki aikaa? Tai muuten vain tekee mieli jotain helppoa, nopeaa ja hyvää. Ratkaisu on keksileivos - maukas keksi, päälle tuorejuustoa ja tuoreita marjoja. Tämä herkku toimii loistavasti myös gluteenittomana!

KEKSILEIVOKSET
10 kpl

10 suklaakeksiä (gluteenittomia)
noin 100 g tuorejuustoa (esim. appelsiinituorejuustoa)
ripaus sokeria

Vatkaa tuorejuusto tasaiseksi kreemiksi ja mausta sokerilla. Pursota tai lusikoi tuorejuusto keksien pinnalle. Koristele keksileivokset marjoilla tai hedelmillä.





Nämä suklaa-appelsiinikeksit eivät sisällä mm. vehnää, maitotuotteita, gluteenia eikä kananmunaa. Sopii siis monelle ja on mielettömän hyviä! Keksit ja paljon muuta löytyi BestBites toukokuun elintarvikeboksista. BestBites yllätyslaatikko eroaa sisältönsä puolesta ruokakassipalveluista. BestBites yllätyspaketti ei vaadi kylmäkuljetusta, joten sen voi noutaa näppärästi pakettiautomaatista eikä se siis ole riippuvainen tilaajan sijainnista.

Pähkinöitä ja snackseja, kahvia ja teetä, mehuja ja hilloja, säilykkeitä ja lisukkeita, keksejä ja suklaata, pastaa ja kasviproteiineja, mausteita ja ruokaöljyjä. Muun muassa näistä elintarvikkeista yllätyslaatikot koostuvat. Jokainen paketti sisältää noin 10-15 kuukausittain vaihtuvaa elintarviketuotetta. Tuotteissa painotetaan kotimaisuutta, kasvisruokaa ja Reilua Kauppaa. Sisältö on pyritty kasaamaan tuotteista, joita ei ehkä itse huomaa poimia kauppareissulla ostoskoriin.


BestBites toukokuun gluteeniton yllätyslaatikko

Toukokuussa yllätyslaatikko oli gluteeniton ja boksi on jatkossakin mahdollista tilata täysin gluteenittomana. Suklaa-appelsiinikeksien lisäksi toukuun suosikkejani oli mm. Myllärin gluteeniton kaurapala-aines ja Bonnen raikas appelsiinimehu. Myllärin kaurapala-ainekseen lisätään vain vesi, suola ja hiiva. Leipä valmistuu vaivattomasti ja taikinaa on helppo käsitellä. Lopputulos on mukavan rouheinen ja maukas. Myös lapset kehuivat kovasti näitä gluteenittomia kauraleipiä!


Gluteenittomat kaurapalat

Nyt kesäkuussa teemana on valloittavat villi- ja vegaaniruoat. Omia suosikkeja tässä boksissa oli mm. nämä kotimaiset tuotteet: Helsinki Wildfoods koivun mahla ja mustikkarouhe koivusokerilla, Alavuden öljypuristamon basilikan makuinen kylmäpuristettu rypsiöljy ja myssyfarmin ihana hernejauho.


BestBites Valloittavat villi- ja vegaaniruoat

Nyt kannattaa pysyä kuulolla! BestBites uudistaa tällä hetkellä verkkokauppaansa ja lähipäivinä minulla on mahdollisuus tarjota teille alennuskoodi BestBites yllätyslaatikon hankintaan!

Muoks! Tässä teille lupaamani yllätys. Alennuskoodilla PATAPORISEMAAN10 saat BestBites -verkkokaupan tuotteista -10% alennuksen.

Mitä pidemmän jakson tilaat sen halvemmaksi tulee - alennuskoodilla pääset tutustumaan todella edullisesti näihin tuotteisiin! BestBites yllätyslaatikon arvo on aina vähintään 40 € ja postikulut kaikkialle Suomeen sisältyvät hintaan.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Grillattu pihvitomaatti




Kesä vasta alkoi, mutta kaupan tomaattihyllyt hehkuvat jo kesäisissä väreissä. Tomaattivalikoima kasvaa siinä missä muukin tarjonta. Makeat kirsikkatomaatit maistuvat sellaisenaan ja sopivat moneen käyttöön. Vasta viime kesänä löysin kotimaisen pihvitomaatin. Mehukas ja napakka pihvitomaatti on omiaan grillattuna tai uunissa kypsennettynä. 

Täytetty pihvitomaatti sopii hyvin lisäkkeeksi tai vaikka salaatin kanssa tarjottavaksi. Vuohenjuuston voi tarvittaessa korvata esimerkiksi kotimaisella valkohomejuustolla.



GRILLITOMAATTI
4:lle

4 pihvitomaattia

4 rkl pestoa
150-200 g vuohenjuustoa
1 pieni punasipuli
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamico-kastiketta
mustapippuria myllystä
tuoreita yrttejä esim. oreganoa

Leikkaa pihvitomaateista hatut pois. Säästä hatut. Koverra tomaattien siemenet ja sisustaa pois ja kuivaa sisäpuoli talouspaperilla. Kuutioi hatut takaisin tomaattien sisään.

Viipaloi vuohenjuusto. Täytä tomaatit juustoviipaleilla peston kera.

Leikkaa sipuli renkaiksi ja pyöräytä renkaat oliiviöljy-balsamicoseoksessa. Nostele sipulirenkaat tomaattien päälle ja lorauta kastike perään. Rouhi vielä mausteeksi hieman mustapippuria.

Kypsennä tomaatit grillin keskilämmöllä noin 20 min tai uunissa 200-asteessa kunnes tomaatit on kypsiä ja juusto on saanut hieman väriä.

Koristele tomaatit vielä ennen tarjoilua tuoreilla yrteillä.